Maailman suurin viinitynnyri

Usein on ollut epäselvää missä on maailman suurin viinitynnyri, joskus sen omii italialaiset ja joskus etelä-afrikkalaiset. Oman kokemukseni ja näkemykseni mukaan se on ollut vuosikymmenet KWVn kellarissa Paarlissa, Etelä-Afrikassa.

Mutta nyt on spekuloinnit loppu, sillä huikeat 300 000 litraa vetävä puinen viinitynnyri on tehty Ranskassa Languedocissa.

12 metriä pitkä, kuusi metriä halkaisijaltaan ja painoa vaatimattomat 40 000 kiloa – 40 tonnia ! Tynnyri kasattiin Château Puech Haut´n tilalla.

Tynnyrin rakensi paikallinen puuseppä Noussyet. Tynnyrin sijoituspaikka on viinitilan pihassa eikä siihen aiota laittaa viiniä. No niin tässä meni sekin ennätys, ei siis viiniä. Eli edelleen suurin noin 150 000 litraa vetävä on Etelä-Afrikassa, ja se on siis käytössä.

Uuden tynnyrin omistaja kaiketi aikoo laittaa tähän viinimyymälän.

1800-luvun lopulla Ranskassa tehtiin näitä jättitynnyreitä parissakin paikassa, mutta tunnetuin on kaiketi Eugene Mercierin samppanjatalon jättitynnyri jonka he toivat Pariisin maailmannäyttelyyn vuonna 1889.

Tynnyri vedettiin Pariisiin 24 härän ja 18 hevosen voimin. Matkalla rikkoutui mm kaksi siltaa.

Nykyään kyseisen tynnyrin löytää Epernaysta Mercierin tilalta.

Château Puech Haut on tunnettu myös tynnyri-taiteesta. He kutsuvat taiteilijoita maalaamaan ja muokkaamaan käytettyjä tynnyreitä ja niitä voi katsoa vaikkapa osoitteessa :

http://puech-haut.fr/en/bibart/

* * * * *

Useimmille on tuttu Sideways elokuva.

Toukokuussa tästä viinin parissa pyörivästä Rex Pickettin novellin teemasta tulee myös teatteri versio, joka saa ensi-iltansa Lontoon West Endissä toukokuun 26. päivänä.

Esityksiä on St James teatterissa aina heinäkuun 9. päivään saakka.

* * * * *

Champagne ja Cognac nostivat Ranskan vientilukemat ennätyskorkealle

Samppanjan vienti nousi reilut 12 % ja konjakin yli 19 %, kummankin tuoteryhmän euromääräinen vienti lähes 3 miljardia !!!

Tämä tarkoittaa sitä että alkoholivienti nousi kakkoseksi Ranskan vientitilastoissa ohi kosmetiikan ja edellä on ainoastaan lentokoneteollisuus.

Vienti Kiinaan nousi yli 20 %.

* * * * *

Syy miksi Benoit Violier, jonka mainitsin aikaisemmin päättäneen omat päivänsä, on selvinnyt.

Hänen tiedetään joutuneen viinikaupassa välittäjien huijaamaksi. Huippu kokki oli sijoittanut pari miljoonaa euroa olemattomiin arvoviineihin. Kun koko karmeus selvisi Violier katsoi parhaaksi tehdä mitä teki.

* * * * *

Lasillinen punaviiniä ennen nukkumaanmenoa ?

Jälleen uusia tutkimuksia. Washington State Universityn tutkimuksessa on todettu että erityisesti punaviinissä oleva resveratroli auttaa muuttamaan elimistössä olevaa vaaleaa rasvaa paremmin palavaksi rasvaksi.

Harvardin yliopiston tutkimuksessa johon osallistui 20 000 henkilöä todettiin että kaksi lasia viiniä päivittäin juovilla ei ole liikalihavuusongelmaa.

Ota näistä selvää, mutta ainakin kaikkea tutkitaan !

* * * * *

Police yhtyeen kappaleen Sister Moon mukaan nimetty Stingin ja Trudie Stylerin

viini on päässyt Italian 101 parhaan viinin listalle !

Tämä siis maailman kenties suurimman ja maineikkaimman viinilehden Wine Spectator ranking listan mukaan.

Sting ja vaimonsa Trudie hankkivat 1500-luvulta olevan Tenuta Il Palagio viinitilan 16 vuotta sitten.

Tilalla tuotetaan neljää eri viiniä, jotka ovat olleet useamman kerran mukana järjestämissäni tasting tilaisuuksissa. Sister Moon on IGT Toscana viini joka on tuotettu Sangiovese, Merlot ja Cabernet Sauvignon lajikkeista tällä 350 hehtaarin tilalla. Menestyksen takana Sting sanoo olevan sen että hän lauleskelee viineilleen pensaiden välissä kävellessään.

Tilan muut viinit ovat – When We Dance, Casino Delle Wie sekä Message in a Bottle.

* * * * *

Château d’Yquem avaa ovensa vierailijoille ensimmäistä kertaa. Tai siis onhan siellä joku joskus käynyt, muistaakseni vuonna 1999 pääsimme tilalle tamperelaisen kollegani kanssa.

Mutta nyt siis muutkin. Päivän aikana on kolme opastettua kierrosta, 12 henkilöä kerrallaan ja hintalappu on 60 €. Samaan saa sitten yhden maistiaisannoksen makeaa ja yhden kuivaa valkkaria.

Ja vierailuvaraus pitää tehdä etukäteen.

* * * * *

Chef David Thompson Bangkokin Nahm Restaurant on vastaanottanut Diners Clubin Lifetime Achievement Awardin.

Hänen Nahm ravintola Bangkokissa on tällä hetkellä ranking listalla Maailman Paras Ravintola nr 22.

Aasian listalla ykkösenä.

Bangkokissa on myös toisen listan mukaan jo toista vuotta peräkkäin Aasian paras ravintola Chef Gaggon Anandin Gaggan. Seuraavana David Thomsonin Singaporen helmi on Long Chim ja neljäntenä Richard Ekkebusin 2-Michelin tähteä omaava Amber Landmark Mandarin Oriental hotellissa Hong Kongissa.

* * * * *

Burger King ei saanut alkoholin myyntilupaa

Burger King haki alkoholinmyyntilupaa Lontoossa kahden kiireisimmän juna-aseman pikaruokaloihinsa: Victoria ja Paddington.

Viime vuonna Burger King oli ensimmäinen pikaruokala Englanissa, joka sai alko-luvat Suffolkissa sijaitsevaan ravintolaansa. Viranomaisten mukaan mahdollinen lupa johtaisi “fast food, fast service, fast alcohol and fast drunkenness”.

Burger Kingin ravintoloissa USAssa, Venzuelassa, Espanjassa ja Singaporessa on myynnissä mm Whopper Wine merkillä olevaa viiniä.

Myös McDonald´s myy alkoholia Espanjassa, Ranskassa ja Saksassa.

* * * * *

Stéphanie de Boüard on ostanut isänsä Hubert de Boüardin “ulos” Château Angelus viinitilasta. Tämä maailmankuulu viinitila sijaitsee Bordeauxin St-Emilion alueella.

Tässä on varmaan paljon sitäkin että Ranskassa on huikeat perintöverot, joten kaupalla saatiin tila järkevin kuluin pidettyä suvulla.

Kesäkuussa de Boüard on synnyttämässä seuraavaa sukupolvea – poika on tulossa.

Mouton Rothchildin tavoin Angelus on myös pienentämässä en primeur-viiniensä määrää. Sillä kauppa käy todella hyvin muutenkin.

* * * * *

Alkoholijätti Diageon intialaiselle “juomaparoni” Vijay Mallyanille lupaama kultainen kädenpuristuspaketti 74 miljoonaa on jäädytetty, koska Intian viranomaiset ovat tutkimassa hänen oletettuja rahanpesukoukeroitaan. Mallyan ero tuli ajankohtaiseksi melkoisen mylläkän ja erimielisyyksien johdosta yrityksen yhdysvaltalaisen johdon kanssa.

Pari viikkoa sitten hänet pidätettiin ja hänen passi takavarikoitiin. Miehen epäillään olevan velkaa noin 1,2 miljardia finanssilaitoksille, jotka lainoittivat häntä Kingfisher lentoyhtiön kaatuessa. Mukana myös Intian Valtionpankki.

Nyt tulevissa finanssi syytteissä on mukana kuusi hänen lentoyhtiönsä johtajaakin.

* * * * *

Tour de France ja viinit

Tour de France – Ranskan ympäriajon järjestäjät ovat päässeet sopimukseen ranskalaisten viinintuottajien kanssa.

Tämän vuoden sopimuksen järjestävät olivat tehneet chileläisen viinintuottaja Cono Sur´in kanssa, mutta Languedocin viinintuottajat uhkasivat tehdä ajoreitille esteitä, ellei sopimusta tehdä paikallisten tuottajien kanssa.

Cono Surin Bicicileta pysyy sopimuskumppanina edelleen, mutta ainoastaan Ranskan ulkopuolisissa tapahtumisssa. Heidän sopimuksensa on voimassa vuoteen 2017 saakka.

* * * * *

Georgian viininvienti kasvoi tämän vuoden tammi-helmikuussa 56% ja puolet tästä menee Venäjän markkinoille.

Kahden ensimmäisen kuukauden aikana Venäjälle meni 2 559 795 pulloa georgialaista viiniä, viennin kasvuprosentin ollessa 154 % !

Seuraavina vientikohteina olivat Ukraina, Kazakhstan, Puola ja Kiina.

* * * * *

Taiwanilainen Peter Kwok, liikemies Hong Kongista osti jo seitsemännen viinitilansa Bordeauxista. Tällä kerralla kimpassa ranskalaisen ja belgialaisen sijoittajan kanssa kohteena Château le Rey.

Myös Alibaban perustaja Jack Ma liittyi viime kuussa Chateaux-owners klubiin ostaessaan Château de Sours´n. Uuden omistajan haaveena on rakentaa mini-Versailles tilalle ja arkkitehdiksi hän on kutsunut Cheval Blancin remontista vastanneen porukan.

Reilusti yli 100 viinitilaa Bordeauxin alueella on siirtynyt viime vuosien aikana kiinalaisten omistukseen.

* * * * *

Viinihuijari Kurniawanin maat Burgundyssä on myyty kaikessa hiljaisuudessa ja näin saatuja rahoja on palautettu huijatuiksi tulleille.

Burgundin Côte d’Or alueella sijaitsevista Kurniawan omisti 22,73 % ja oikeuden kautta Yhdysvaltain hallitukselle siirtynyt omaisuus myytiin noin 730 000 € hintaan.

Kurniawan tuomittiin elokuussa 2014 kymmeneksi vuodeksi lusimaan ja hänellä on erilaisia korvauksia maksettavana 48 miljoonaa US taalaa.

* * * * *

Mikäli olet ihastunut eri gin laatuihin ja tuottajiin, niin silloin kannattaa suunnata Lontooseen Covent Gardenissa sijaitsevaan Mr Fogg´s Tavern.

Heillä on todennäköisesti Lontoon suurin valikoima – yli 300 eri giniä.

Sieltä löytyy mm Plymouth Coates & Co 1940-luvulta – muutama pullo jäljellä. Samoin F.E.W Barrel Aged Gin Illinoisista. Evanston, kaupunki jossa tislaamo sijaitsee oli kuiva kaupunki 1990- luvun loppupuolelle saakka.

Baari näyttää Viktoriaaniselta gin-salongilta jossa tarjoilijattaret ovat pukeutuneet korsetteihin ja yksi paikan tuotteista on “gin safari”, jonka alussa asiakkaille tarjoillaan mysteeri GT.

Tämän jälkeen masterclassin aikana perehdytään historiaan ja kasvitieteeseen.

* * * * *

Yhdysvaltain pressa-ehdokas Donald Trumpilla on myös oma viinitila

Reilu 500 ha tila sijaitsee Charlottesvillessä Virginiassa – osavaltion suurin viinitila, no tottakai.

He tuottavat valko-, puna-, rosé- ja kuohuviiniä hintahaarukan ollessa 16-50 taalaa per putelli. Jos kiinnostaa niin netin kautta voi tilata.