Syksy on ollut todella mielenkiintoista aikaa ja olenkin päässyt tutustumaan lukuisiin uusiin viinintuottajiin ja heidän tuotteisiinsa, joista tässä tarinaa muutamasta.

 

Wienin keisarillisen Schönbrunnin palatsin alueelle istutettiin viinipensaita jo vuonna 1753. Lukuisia kirjoituksia on tallessa Maria Teresan aikaisista juhlista joissa juotiin omaa viiniä, ja keisari Josef II itsekin kantoi sadonkorjuussa rypäleitä täynnä olevia koreja.

Keisari Franz Joseph ei ollut lainkaan asiasta kiinnostunut ja hänen aikanaan vuonna 1881 kaikki viinipensaat revittiin irti ja tilalle laitettiin appelsiinipuita.

 

Vuonna 2009 paikalliset nuoret viinintekijät palauttivat tämä osan palatsin alueesta viinipensaille, ja sinne onkin nyt istutettu noin 500 pensasta jotka tuottivat tänä vuonna kolmannen satonsa.

 

Vuosikertaa 2013 tuotettiin kaikkiaan 530 pullollista ja nämä viinit hyväntekeväisyyshuutokaupattiin lokakuussa. Näin saatava tuotto menee SOS lastenkylän tukemiseen.

 

Huutokaupan ainoan magnum pullon (1,5 l) ja tuplamagnumin (3,0 l) Wiener Gemischter Satz DAC Liesenpfennig 2013 viiniä onnistuin saamaan omaan kaappiini Vinoteekkiin. Jossain hyvässä tilaisuudessa nämä toki nautitaan pienellä porukalla.

 

Ensimmäinen hyvä tilaisuushan osuu itseasiassa tammikuulle, kun Schönbrunnin linnanorkesteri esiintyy Tampere-talossa

18.1.2015. Olisikohan tässä sopiva viini konsertin jälkeen dinnerille.

 

Ahaa elämyksiä sain kokea myös runsain mitoin kun vierailin useamman päivän retkellä Bulgariassa. Viimeksi kävin siellä tuomaroimassa viinikilpailussa keväällä 2000. Aikas monta vuotta välissä ja suuria muutoksia.

 

Useilla viinitiloilla oli upeat hotellit ja ravintolat tukemassa viinin markkinointia. Sijoittajia Italiasta, Ranskasta ja Venäjältä on runsain mitoin Bulgarian maataloutta tukemassa.

 

Keskityin tällä kertaa lähinnä maistelemaan kaikki mahdolliset Mavrud, Melnik ja Rubin lajikkeista tehdyt viinit.

 

Tähän sainkin erinomaisen mahdollisuuden, sillä samaan aikaan oli Sofiassa maan tärkein viinitapahtuma, jossa oli 60 viinitilaa maistattamassa yli 400 eri viiniään. Olin DiVino-messuilla kertomassa Aasian viinikaupan mahdollisuuksista ja tapasin ”vanhoja” tuttuja Piemonten viinikeisari Angelo Gajaa sekä maailman tunnetuinta lentävää viinintekijää, ranskalaista Michel Rollandia myöten.

 

Päivällispöytä keskusteluissa tuli selväksi että hekin olivat ilahtuneita Bulgarian viinituotannon kehityksestä. Onhan Michel toki siihen vaikuttamassa itsekin.

 

Tämä reissu antoi kipinää mennä paikalle ensi vuonnakin, ja mahdollisesti pienellä Suomi-porukalla tutustumaan. Sofiassa messuille yleisön sisäänpääsymaksu 7,00 € ja sillä saa maistella vaikka kaikki viinit, joita hallista löytyi. Ei kuponkeja!

 

Alkossa on yksi erinomainen viini Bulgariasta. Bulgariaan muuttaneen italialaisen mestari Edoardo Miroglion Bio Mavrud & Rubin Organiz 2013 (491727, 9,49 €).

 

Mavrud on vanha ja perinteinen bulgarialainen rypälelajike ja Rubin on Nebbiolon ja Syrah'n risteytys, joka kehitettiin Bulgariassa 1940-luvulla.

Tiedoksi myös että maaliskuun viimeisellä viikolla järjestetään Veronassa, Italiassa 49. kerran VINITALY messut jossa vierailee vuosttain lähes 160 000 ihmistä 120 eri maasta. Tänne myös mahtuu muutama suomalainenkin mukaan jos on todella kiinnostunut upeista viineistä.

Kuinka moni muistaa että Italia ja Milano isännöivät seuraavaa EXPO Maailmannäyttelyä avajaispäivän ollessa 1.5.2015. Sinne pitää mennä jos ja kun haluaa olla todella ihmismassojen kanssa tekemisissä J.

 

Joulu ja vuodenvaihde on aivan pikapuoliin ja on hyvä muistaa että hyvästä viinistä nauttii eniten kun se tapahtuu läheisten ystävien tai rakkaiden perheenjäsenten seurassa.