Uskokaa vaan – tai sitten ette !

Näin kookas on maailman suurin tähän asti löydetty valkoinen tryffeli. Sieni löytyi Umbrian maakunnasta Italiasta viime viikolla ja huutokaupattiin New Yorkin Sotheby´n huutokauppahuoneella lauantai aamuna.

Sienen löytäneen Balestran perhe aikoo luovuttaa saadun summan hyväntekeväisyyteen. Ja he tukevat Citymeals-on-Wheels sekä the Children’s Glaucoma Foundation organisaatioita.

Tällä kerralla korkeimman huudon teki Taiwanin saarelta kotoisin oleva henkilö. Tryffeli lähti hänen mukaansa 61,250 US dollarin hinnalla.

Huomattavasti on suhdanteet muuttuneet, sillä vuonna 2010 oli edellisen kerran vastaava huutokauppa. Silloin kohteena oli tryffeli, jonka paino oli nipin napin alle kilon. Tästä huolimatta hongkongilainen ravintoloitsija huusi sienen silloin omakseen 417,200 USD hintaan. Hän järjesti yhden kunnon tryffeli illallisen ja sen tuotto meni hyväntekeväisyyteen.

Tämän vuoden onnellinen huutokaupan voittaja on kuulemma viini- ja ruokaharrastaja ja nautiskelija joka tuli samalla matkalla ostamaan myös viinejä. Viinihuutokauppa alkoi välittömästi kun sienestä päästiin eroon.

Tarina ei kerro oliko taiwanilaishenkilö varautunut maksamaan suhteessa samanlaisia summia kuin kolleegansa 2010. Mikäli näin niin lauantaina hänelle jäi mukava summa ylimääräistä myös viinien ostamiseen.