Kiinalaiset eivät ole ostoksilla ainoastaan Bordeauxissa ja Burgundyssä kun puhutaan viinitilojen omistajavaihdoksista.

Viimeisein aluevaltaus on Uuden Seelannin Marlborough ja siellä Otuwhero Estates. Uuden Seelannin viranomaiset hyväksyivät kaupan kesäkuun alussa ja näin Min Jia ja Xiumei Lin nimiset henkilöt pääsivät 300 hehtaarin tilan omistajiksi.

Uuden Seelannin tuottajilla näyttää olevan tiukat paikat ja kaupattavaa saattaa tulla lisää pitkin vuotta.

Samoihin aikoihin Ascension Wine Estate Matakanassa on nuijan alla, kun tila ajautui konkurssiin. Tämä Auckandin pohjoispuolella sijaitseva vuona 1996 perustettu tila on ollut erittäin suosittu erilaisten konserttien, juhlien ja tilaisuuksien järjestämispaikkana ja on toki tuottanut arvostettuja laadukkaita viinejä.

Tarjouksia voi jättää Bayleys Real Estate firman toimistoon aina kesäkuun 27. päivään saakka