Ainakin yhdestä asiasta eurooppalaiset ovat päässeet yksimielisyyteen. Vuosi 2012 on ollut rankka vuosi viinitilallisille. Tämän vuoden sadot ovat ennätyksellisen pieniä, mutta toisaalta erittäin hyvälaatuisia.  Vuosi on ollut jopa niin haasteellinen että esimerkiksi Ranskassa tätä vuosikertaa kutsutaankin ”viinintekijän vuodeksi”.  Sillä juuri hänestä riippuu kuinka hyvää viiniä kullakin tilalla saadaan aikaiseksi.

Tämä ei ole yksinomaan Euroopan viinintuottajien ongelmavuosi, sillä maapallon viinituotanto on tänä vuonna pienempi kuin kertaakaan 37 vuoteen. Kansainvälisen valvontajärjestön ”International Organisation of Vine and Wine (OIV)” mukaan vuoden tuotanto laskee 248,2  miljoonaan hehtolitraan viimevuoden 264,2 miljoonan hehtolitran määrästä.

 

Eniten tämä tilanne tuntuu koskettavan bulkkiviiniä jonka saannissa saattaa olla tulevina kuukausina ongelmia. Esimerkiksi italialaisen valkoisen bulkkiviinin hinta nousi syyskuussa noin 10 %. Kaikkien näiden tämänvuotisten tapahtumien jälkeen Italia nousee maailman suurimmaksi viinintuottajaksi 2012.

Mikäli olette marraskuun 18. päivänä Ranskassa ja tarkemmin Burgundissa Beaunen kaupungissa. Siellä on odotettavissa varsin näyttävä huutokauppatilaisuus. Tämä viinien huutokauppatapahtuma on järjestetty vuosittain jo vuodesta 1851 alkaen.

Tänä vuonna väriä tuovat mukanaan Carla Bruni-Sarkozy, Gérard Depardieu sekä Guy Roux, jotka  ovat lisäämässä tapahtuman huomioarvoa. Osa huutokaupan tuotosta menee hyväntekeväisyyteen heikompiosaisten lasten koulutukseen sekä nuorten epileptikoiden auttamiseen.

Kolmipäiväisen tapahtuman aikana myydään 512 eri myyntikohdetta.

Kuukauden päästä on jälleen yksi matkustus sesonki. Loppuvuodesta useat suuntaavat myös Aasian maihin ja vinkkiä niille joiden kohteena on Hong Kong. Tuo kuhiseva entinen kotikaupunkini on aina hyvin mielenkiintoinen kohde ja uutta löytyy koko ajan.

Tiesittekö että Hong Kongissa on myös viininvalmistusta?  Ap Lei Chaussa sijaitsee The 8th Estate Winery, jossa ranskalainen ja hongkongilainen enologi eli viinitekijä valmistavat tyylikkäitä viinejä vaativille kasvaville markkinoille. Hong Kongissa ei suinkaan viljellä rypäleitä jotka kelpaisivat viininvalmistukseen, vaan he tuovat pakastetut tarkoin valitut rypäleet eri puolilta maailmaa ja valmistavat viinin Hong Kongissa. Rypäleet tuodaan tällä hetkellä Italiasta, Ranskasta, Australiasta ja Yhdysvalloista. Etiketissä lukee Product of Hong Kong.

Toinen mielenkiintoinen vierailukohde viiniharrastajalle ja viinistä nautiskelevalle on Shouson Hillin The Crown Wine Cellars. Tämä entinen brittiarmeijan ammus- ja asevarasto rakennettiin toista Maailmansotaa varten. Vuonna 2001 Jim Thompson ja Gregory De'eb halusivat perustaa tasokkaan viinikellariklubin. Paikka löytyi ja nyt tiloissa on kuusi maanalaista viinikellaria sekä kahdesta bunkkerista rakennetut tyylikkäät klubitilat jäsenille.

Tilat sijaistevat noin 20 metriä maanpinnan alapuolella ja betoniseinät ovat yli metrin vahvuiset. Sisäänkäynti tapahtuu 12 metriä pitkän betonikäytävän kautta. Mitä mainioin paikka säilyttää viinit. Sen lisäksi että jäsen voi nauttia pullon sisällön omissa klubitiloissa palveluun kuuluu myös kotiin tai hongkongilaiseen ravintolaan kuljetus. Tämä siltä varalta ettei itse viitsi käydä kaapilla saakka.

Alkon varattavien tuotteiden marraskuun tarjous on Chateau Petrus 2009  hintana 1073,80 € ja kaikkiaan 21 pulloa on myynnissä. Kyseessä on todellinen löytö, sillä kyseisen viinin markkinahinta Euroopassa on tällä hetkellä 2500-2700 €.

Parin viikon päästä on Itsenäisyyspäivämme – nyt kannattaa hyvissä ajoin käydä hankkimassa pullollinen kuohujuomaa kaappiin ennenkuin ne loppuvat. Juhlapäivänä kun on tapana nostaa malja.

Olin hieman varpaillani kun ostin Alkon halvimman samppanjan Vollereaux Brut (Alko 553117) hintaan 20,30 €. Tämä oli raikas, pehmeähappoinen, mukavan maukas ja hienot kuplat omaava juhlajuoma.

Vaihtoehdoksi samppanjalle osui tällä kerralla aina tyylikäs ja suunmukainen luxemburgilainen Bernard-Massard Cuvée de l'Ecusson Brut (Alko 8893) ja hintana 13,48 €. Tässä Chardonnayn ja Pinot Noirin ohella on mukana Pinot Blanc ja Riesling lajikkeiden viiniä. Sitrusta ja aprikoosia.

Nauttikaa.

Viinitimo