21.10.2011

Olen havainnut usein ettei monikaan lukija ole perehtynyt Alkon tilausvalikoimaan. Toisaalta myöskin todettava etteipä tuota ostoskanavaa tai vaihtoehtoa juurikaan mainosteta, se vain pitää tietää ja rohkeasti kokeilla.

Tilausvalikoimasta löytyy todella upeita viinejä maistuvien aterioiden kaveriksi. Onhan se toki hankalaa kun pitää etukäteen tehdä tilaus netissä tai myymälässä ja joskus odottaa jopa toista viikkoa. Mutta kyllä se vaivan palkitsee.

Nyt heti tulee mieleeni pari loistavaa punaviiniä, joista omaksi suosikikseni nousee argentiinalaisen Catena Zapatan Malbec 2006 (Alko 938597 40,30 e). Tuhti, voimakasarominen ja tanniininen viini jonka voi hyvin avata ja kaataa kannuun jo ruoanlaiton aloittamisen yhteydessä. Mausteet ja mineraalit ovat tasapainossa. Mukana havaittavissa myös mokkaa ja neilikkaa. Viini on tuotettu useammalla eri palstalla ja merenpinnan tasolta mitattuna eri korkeuksissa kasvaneista rypäleistä.

Nicolás Catena ja tyttärensä Laura ovat parikymmentä vuotta tutkineet ja kehittäneet omaa viinituotantoaan hyvin merkittävästi. Lukemattomia eri lajikkeita ja niiden klooneja Nicolás on istuttanut tilalla erilaisen maaperän omaaviin palstoihin ja eri korkeustasoille Mendozan maineikkaalla viinituotantoalueella. Hän erikoistunut eri micro-ilmastovyöhykkeiden hyväksikäyttöön tehdessään loisteliaita viinejä. Hienostuneiden viinien valmistuksessa on hyvin tärkeätä tuntea ja seurata maaperän koostumusta, lämpötilojen pieniäkin eroja yön ja päivän välillä sekä monia muita seikkoja.

Vierailukohteenakin Catenan viinitila on hulppea, sillä rakennus ja kellarit on tyylikkäästi rakennettu kolmiosaisen pyramidin muotoon ja sisällä on käytetty maya-arkkitehtuuria.

Toinen maukas viini jonka Alkon toimitusvalikoimasta nappasin on australialaisen Yalumban The Signature 2005 (Alko 928287 36,20 e). Orvokki ja minttusuklaa tulevat ensin mieleeni kun tätä viiniä nuuhkaisee. Marjainen ja yrttinen viini jossa tummaa suklaata ja pähkinää. Jälkimaussa puuterimaista tanniinia.

Tämän maineikkaan tilan juuret ovat 160 vuoden takana kun britti, oluenpanija Samuel Smith asettui maahanmuuttajana Barossan laaksoon ja hankki itselleen viljelymaata. Yalumba on edelleen viisi sukupolvea myöhemmin Australian vanhin perhetila.

Pitkäripaisen hyllystä tein mieleisen ja maukkaan löydön kun etsin vuosikertasamppanjaa – G.H.Martel & Cie Victoire Brut Millésime 2005 (Alko 8646 35,90 e). Yleensähän vuosikertasamppanjasta saa pulittaa huomattavasti enemmän, mutta tämä tuote on todella sopivasti hinnoiteltu.

Nykyinen omistaja Rapeneaun perhe on tuottanut laatuviinejä jo viiden sukupolven ajan ja Epernayn läheisyydessä sijaitseva Martelin samppanjatalo siirtyi heidän omistukseensa vuonna 1979. Tämä chardonnay ja pinot noir lajikkeiden samppanja on kuiva, mutta varsin hedelmäinen. Mausta löytyy myös sitrusta ja hentoa paahteisuutta.

Viiniharrastajien ja viineistä nauttivien iloksi on todettava että Tampereen Messut järjestää ensi keväänä 13.-15.huhtikuuta Tampereen Viinimessut. Viikonlopun kestävässaä tapahtumassa on runsaasti eri viinejä maisteltavana sekä useita ohjattuja viinipruuveja ja luentoja on myös tiedossa. Kannattaa jo nyt varata päivämäärät kalenteriin.

Syksyn hämäriin iltoihin nautinnollisia hetkiä ystävien ja hyvän viinin seurassa. Muistakaa sytyttää kynttilät tuomaan tunnelmaa.

Viinitimo