Chianti Classico
Luokitellun viinin tunnusmerkkinä vuodesta 2005 saakka on ollut ”Musta Kukko”.
Viinipruuvin paikkana entinen Leopoldon rautatieasema Firenzessä ja maistelussa mukana 152 viinitilaa yli 400 eri viinin ”voimalla”.
Vuosikerta 2010 oli hyvinkin hankala sääolojen puolesta. Vuoden sato oli pienempi kuin keskimäärin joskin laadusta tuli oikein hyvä. Viinistä löytyy monivivahteiset aromit ja tuoksut. Hyvinkin kompleksi viini jossa on optimaaliset hapot – todennäköisesti hyvinkin ikääntyvä viini.
Myös Chianti Classicon osalle vuoden 2010 bisnes oli varsin suotuisa – myynti kasvoi peräti 21 % vuoteen 2009 verrattuna. Myös tämän vuoden tammikuun lukemat ovat varsin rohkaisevat sillä nousua on peräti 12 % edelliseen vuoteen.
Alueen viljelyala on 10 000 ha sijoittuu melko tarkasti Firenzen ja Sienan kaupunkien väliseen maastoon. Tässä Italian vanhimmassa tuottajajärjestössä on jäseniä tällä hetkellä 570 joista itse pullottavia 350.
Päämarkkina-alueena Yhdysvallat, Italia, Saksa ja Kanada.
Tässä minulle 15.2.2011 esiinnousseet laatuviinit tästä valtavasta viinimäärästä. Suuntaus on selkeästi hedelmäisempään ja pehmeämpään suntaan. Tällä kaiketi haetaan uuden maailman suuntaa ja uuden kuluttajasukupolven hyväksyntää sekä myös uusien markkina-alueiden valloittamista. Aasian merkitys nousee vuosi vuodelta tärkeämmäksi kun taistellaan menestyksestä markkinoilla.
Vuosikertaa 2010 en juurikaan maistellut, koska ei ole vielä sen aika.
Chianti Classico DOCG 2009 joukon parhaimmistoa ovat
Bandini Villa Pomona – todella pieni tuottaja joka tuottaa todella maukkaita viinejä
Candialle – La Misse di Candialle – suomalaisomistuksessa oleva pienen tuotannon viinitila luottaa maailmankuulun enologi Vittorio Fioren neuvoihin ja viinit ovat todella tasapainoisia ja herkullisia.

Il Palagio – tämä jo vuosikausia minulle tuttu ja mainio maatilamatkailu-viinitila kohde on takuulaadukkaiden viinien tuottaja.
Setriolo – idyllinen pientila pitää kiinni perinteistä ja laadusta.
Chianti Classico DOCG 2008
Vignamaggio Terre di Prenzano – maukas, saamettinen, tasapainoinen viini.
Chianti Classico DOCG Riserva 2008
Borgo Casa al Vento Foho – pientila joka tuottaa laatuviinejä ja jopa heidän IGT viininsä on ainoastaan sangiovese rypäleistä tuotettu.
Castello Vicchiomaggio Vigna La Prima – hyvin täyteläinen ja voimakas, mausteinen viini. Tällä isolla 130 hehtaarin viinitilalla on juhlava, arvokas linna, jossa voi majoittua ja ruokailla.
Chianti Classico DOCG Riserva 2007
Nämä ovat minun ehddottomia suosikkejani tämän vuoden pruuvissa:
Bandini Villa Pomona – tama 1700 luvulta peräisin oleva tila myös majoittaa vieraita.
Caparsa Doccio e Matteo – artisaani viinintuottaja, jonka viinin on hieman ”rustica”, mutta maistuu niin pahuksen hyvältä, varsinkin Fiorentina biffin kanssa.
Castello di Radda– Berettan perheen vajaa kymmenen vuotta sitten hankkima tila on käynyt paljon uudistuksia läpi ja viini on hyvin puhdas, selkeä, kukkainen, maussa kypsää hedelmää ja maukas jälkimaku.
Castello di Volpaia Coltassala – tämän tilan viinituotannosta vastaa lentävä viinitekijä Ricardo Cotarella (kenties yksi Italian tunnetuimmista), tässä viinissä vaniljaa, kaakaota, hedelmäisyyttä. Paranee kypsyessään.Tilalla on myös majatalo.
Fattoria di Montemaggio– Venäjältä Vladivostokista kotoisin oleva Valeria Zavadnikova omistaa tämän tilan ja asustaa siellä sulhasensa ja kahden koiran kanssa. Viinissä on voimakkaita kukkeita tuoksuja ja maku on tuhti, hieman karski.
I Fabbri – Grassin perheen tila on tuottanut laatuviinejä jo 1600 luvulta Lamolen kukkuloiden rinteillä. Viini on moniulotteinen ja siitä löytää helposti kastanjan vivahteita.
Monterotondo Seretina – tilan keskuksena on vuonna 1056 rakennettu maatalo. Nykyisen omistajan isän vuonna 1959 aloittama ”harrastus” on muuttunut bisnekseksi ja tila on ollut kokonaan luomutila vuodesta 2003.
Tilalla voi myös majoittua. Tämä viini Pehmeä, hedelmäinen viini jossa selkeästi tuntuu merlot rypäleen vaikutus.
Poggio Bonelli – tämä valtaisa 810 hehtaarin (viiniä 83 ha) tila on nykyään Gruppo Montepaschi firman omistama. Viinissä kanelia, neilikkaa, hedelmäisyyttä ja loppu hyvinkin tasapainoinen. Tilalla on useita mukavia asuntoja vuokrattavana.
Renzo Marinai – tämä on yksi maatilamatkailukohde ja hyvin viihtyisä sellainen. Viini on pelkästään sangiovese lajikkeesta tuotettu viini. Parfyyminen tuoksultaan, keskitäyteläinen maultaan. Herkullinen.
Rocca di Castagnoli Tenuta di Capraia – tämän tilan viinitarhat sijaitsevat 350-860 metrin korkeudella merenpinnasta ja tämä auttaa enologia tekemään toisistaan erottuvia hienostuneita viinejä. Suuri tuottaja jolla viljeltyä yli 100 hehtaaria. Heillä myösklin useita huoneita ja asuntoja joita matkaaja voi vuokrata – hyvin tasokas paikka. Tämä viini on kokonaan sangiovese rypäleestä. Maukas, pitkä jälkimaku.
Rocca di Castagnoli Poggio a´Frati – tähän viiniin on käytetty sangiovesen ohella 5 % canaiolo lajiketta. Hyvin klassinen mausteinen keskitäyteläinen chianti.

Villa di Geggiano
– tämä tila sijaitsee hyvinkin lähellä Sienan kaupungin keskustaa, ainoastaan 6 km. Tilalla on todella näyttävä puutarha ja vanhoja patsaita sekä raunioita. Viinissä punaista hedelmää ja pippuria- pieni prosentti on mukana cabernet sauvignonia ja kyllä se tuntuu.
Cantalici Messer Ridolfo – varsin nuori viinituottaja, ensimmäinen vuosikerta oli 1999. Veljekset tuottavat suhteellisen pienen määrän mutta sitäkin laadukkaampaa viiniä.
Castello di MeletoVigna Casi 2006 – vanha aristokraattinen linna joka kuului Ricasolin perheelle aina vuoteen 1968 saakka on myös vuokrattavana yksityistilaisuuksiin. Yli 1000 hehtaaria josta 180 ha on viiniviljeltyä. Tässä viinissä mukana 15 % merlot lajiketta ja sieltä tulee niin väriä kuin makuakin – eri tavalla kuin puhtaasta sangiovesestä. Kirsikkaa, mausteisuutta, pyöreä, samettinen.